Uutiset Toivion Sanomat Dokumentit Tietoa Toiviosta Hallitus Jäsenedut


Liity jäseneksi Palaute Säännöt Rekisteriseloste Linkit

Yhdistyksen säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Toivion Omakotiyhdistys ry. Kotipaikka on Pirkkalan kunta, Partolan kylä.

2 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen omakotiyhdistyksen alueella omakotikiinteistön omistava tai alueella vakituisesti asuva täysi-ikäinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö. Kannatusjäseneksi pääsee vakituisesti Toivion tai Multisilta-Sääksjärven alueella asuva täysi-ikäinen henkilö. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet. Varsinaisten ja kannatusjäsenten jäsenmaksun vahvistaa vuosikokous, kummallekin ryhmälle erikseen.

3 § Yhdistyksen hallituksella on oikeus erottaa jäsen tämän rikkoessa yhdistyksen sääntöjä tai toimiessa sen tarkoitusperiä vastaan. Erotetuksi tulleella on oikeus esittää yhdistyksen hallitukselle kirjallinen valitus 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedoksi päätöksen.

4 § Yhdistyksen tarkoituksena on koota Toivion sekä Multisilta-Sääksjärven alueen asukkaat yhteiseen toimintaan ja valvomaan etujaan, parantamaan alueen viihtyvyyttä ja turvallisuutta sekä luomaan edellytykset alueen monipuoliselle kehittymiselle. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi yhdistys

a) järjestää yhteisiä tiedotus- ja ajanvietetilaisuuksia

b) ohjaa ja tukee jäseniään näiden toimiessa etujensa valvojina

c) tukee yhteisiä anomuksia ja esityksiä sekä toimittaa ne perille asianomaisiin kohteisiin

d) järjestää liikunta- ja kulttuuritilaisuuksia ja tukee niitä taloudellisten mahdollisuuksien mukaan

5 § Yhdistyksen asioita hoitaa vuosikokouksessa valittava hallitus, johon kuuluu vuodeksi valittu puheenjohtaja ja kymmenen kahdeksi vuodeksi valittua jäsentä. Hallituksen jäsenistä on vuosittain puolet erovuorossa.

6 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

7 § Yhdistyksen tilinpäätös tehdään kalenterivuosittain. Tilit on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta. Omaisuuden hoidosta hallitus on yhteisvastuullinen.

8 § Yhdistyksen kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenen (10) yhdistyksen jäsentä tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä pyytää sitä kirjallisesti hallitukselta mainiten kokouksessa esille otettavat asiat. Kokouskutsu julkaistaan paikallisessa sanomalehdessä ja asutusalueella olevilla ilmoitustauluilla tai kutsukirjeellä vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset. Kokous on päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle sääntöjen mukaan.

9 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä. Siinä käsitellään mm. seuraavat asiat:

1. Esitetään kuluneen vuoden toimintakertomus.

2. Esitetään tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös.

3. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

4. Päätetään hallituksen jäsenten mahdollisista matka- ja kokouskulukorvauksista sekä muista kulukorvauksista.

5. Valitaan yhdistykselle vuodeksi puheenjohtaja ja kahdeksi vuodeksi hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle.

6. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa.

7. Päätetään jäsenmaksun suuruus vuodeksi. Kutakin taloutta kohti peritään vain yksi jäsenmaksu.

8. Vahvistetaan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

9. Valitaan tarpeelliset toimikunnat

10. Käsitellään myös muut kokouksessa esille tulevat asiat.

10 § Ehdotuksia yhdistyksen kokouksen käsiteltäviksi asioiksi voi esittää hallitukselle jokainen jäsen. Hallituksen tehtävänä on valmistella ne seuraavaan kokoukseen. Jos asioista joudutaan äänestämään, ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö, mikäli säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan voittaa puheenjohtajan kannattama mielipide. Vaaleissa tasatilanteessa ratkaisee arpa. Vaalit suoritetaan avoimina, paitsi jos vaaditaan vaalin suorittamista suljetuin lipuin. Yhdistyksen kokouksessa on varsinaisella jäsenellä äänioikeus. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on taloutta kohti yksi ääni, jota henkilöjäsenen itsensä ja yhteisöjäsenen edustajan on käytettävä. Kannatus-jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on yhdistyksen kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

11 § Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään viisi hallituksen jäsentä on saapuvilla.

12 § Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Hallituksen tehtävänä on:

1. edustaa yhdistystä

2. panna täytäntöön yhdistyksen kokouksen päätökset

3. valmistella ja esitellä yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat

4. tehdä ehdotus yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi

5. kutsua koolle yhdistyksen kokous

6. pitää jäsenluetteloa

7. pitää kalusto- ja omaisuusluetteloa

13 § Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia yhdistyksen vuosikokouksessa, jos vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa muutosesitystä.

14 § Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan sen jäljelle jääneet varat yhdistyksen viimeisen kokouksen määräämällä tavalla yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen.

15 § Yhdistyksen purkamista koskevat päätökset on tehtävä kahdessa perättäisessä vähintään 14 vuorokauden välein kokoontuvassa yhdistyksen kokouksessa. Päätösten hyväksymiseksi vaaditaan vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

16 § Yhdistys voi kutsua yhdistyksessä pitkäaikaisesti ja ansiokkaasti toimineen henkilön kunniapuheenjohtajaksi. Päätöksen asiasta tekee yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä. Yhdistyksellä voi olla yksi (1) kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Kunniajäseniksi voi yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä kutsua henkilöitä, joiden toiminta on huomattavasti edistänyt tai tukenut yhdistyksen toiminta-ajatuksen toteuttamista. Kunniajäseniä voi olla korkeintaan kolme (3) prosenttia yhdistyksen jäsenmäärästä. Kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

17 § Niissä asioissa, joista näissä säännöissä ei ole määräystä, menetellään yhdistyslain mukaisesti.

18 § Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.